3.11.2021
Vuoden lähestyessä loppuaan, ovat ensi vuoden vuosisuunnitelmat ja tavoitteiden määrittely HR:n sekä johdon työpöydällä. Kuinka hyvin HR-järjestelmäsi vastaa nykypäivän vaatimuksiin suunnittelun, toteuttamisen ja raportoinnin suhteen? Johtamisen yleiset haasteet kuten läpinäkyvyyden ja seurantamahdollisuuksien puute ovat usein syvällä vanhoissa HR-järjestelmissä olevia ongelmia.
Toimivalla HR-järjestelmällä pystytään vaiheistamaan kehityskeskusteluja ja tavoitteenasetantaa, jolloin HR saa selkeän kokonaiskuvan prosessin etenemisestä. Esimerkiksi tiimien työntekijäkohtaisen aloittamatta, aloitettu, käyty -tilannetiedon saaminen kehityskeskusteluista helpottaa johtamista. HR:n vuosikellon mukaisesti suunniteltu prosessi etenee helposti ja nopeasti suunnittelusta käyttöön.
Esihenkilöiden työ helpottuu, HR pystyy johtamaan paremmin
Myös esihenkilöiden työtä voidaan helpottaa automatiikan ja vaiheistuksen avulla tuoden muistutukset ja keskitetyn ohjeistuksen helposti yhteen ja samaan paikkaan. Myös työntekijän puolella saadaan yhdestä keskitetystä järjestelmästä hyötyjä, kun oma kehityskeskusteluprosessi kulkee yhdessä ja samassa paikassa, josta löytyvät myös koulutussuunnitelmat ja bonuslaskenta. Kehityskeskusteluprosessissa myös työntekijöillä voi olla esitäytettäviä kohtia, joihin pystytään palaamaan varsinaisessa keskustelussa yhdessä esihenkilön kanssa. Lue lisää kuinka toimiva HR-järjestelmä auttaa toteuttamaan HR:n vuosisuunnitelmaa.
HR-järjestelmä, johtamisen tukeminen, Kehityskeskustelut ja tavoitteenasetanta